Lukevan elämäntavan edistäminen on Sanaston kuntavaalitavoitteiden keskiössä. Luovat ry vinkkaa 10 tapaa investoida kulttuuriin viisaasti eri kokoisissa kunnissa. Kuntavaaleissa Sanaston keskeisenä tavoitteena on muistuttaa kuntia lukevasta elämäntavasta ja lukutaidon merkityksestä osana kansalaistaitoja. Valtuustokauden tavoitteissamme nostamme esiin lukevan elämäntavan lisäksi tekijänoikeuksien kunnioittamisen, kirjastojen aineistohankinnan riittävän rahoituksen sekä oppimateriaalien merkityksen. Sanasto pitää tärkeänä myös sitä, että kunnissa on […]
Avainsana: vaikuttamistyö
Ovatko kulttuuriin tehtävät leikkaukset hintansa arvoisia?
Kuluneen hallituskauden aikana kulttuurin ja luovan alan edustajat ovat kerta toisensa jälkeen saaneet kuulla huonoja uutisia. Kulttuurisektoria on osallistettu yhteisiin talkoisiin niin voimallisesti, että alalla ollaan huolissaan siitä, mitä on jäämässä jäljelle. Eduskunnassa käytiin vain kuukausi ennen OKM:n yleisavustusten, ja niihin kohdistettujen leikkausten, julkistamista keskustelu kulttuuripoliittisesta selonteosta. ”Kulttuuri kuuluu kaikille”, sanoi selonteon esitellyt tiede- ja kulttuuriministeri […]
Sanaston lausunto sivistysvaliokunnalle kulttuuripoliittisesta selonteosta
Sanasto on jättänyt maaliskuussa 2025 sivistysvaliokunnalle lausunnon kulttuuripoliittista selontekoa koskien. Tämä artikkeli on tiivistelmä lausunnostamme. Pääset lukemaan lausunnon kokonaisuudessaan artikkelin lopusta löytyvästä linkistä. Sanaston pääviestit: Kulttuuripoliittinen selonteko tuo hyvin esille kirjallisuuden ja tekijänoikeudet Kulttuuripoliittisessa selonteossa on tuotu hyvin esille tekijät ja tekijänoikeudet. Lisäksi kiitämme erityisesti kulttuuripoliittiseen selontekoon otetusta kirjauksesta koskien kirja-alasta tehtävää laajempaa selvitystä ja […]
Eduskunnassa tehtiin lakialoite Celia-korvauksien korjaamiseksi
Lakialoitteella esitetään muutosta tekijänoikeuslain pykälään, jossa säädetään teosten saattamisesta lukemisesteisten käytettäväksi ja tämän käytön korvaamisesta. Tavoitteena on, että kirjallisuuden tekijät saavat kohtuullisen korvauksen kaikista Saavutettavuuskirjasto Celian lainoista lainauksen muodosta riippumatta. Tällä hetkellä lainsäädännössä määritelty korvausoikeus ei vastaa teosten tosiasiallista käyttöä. Saavutettavuuskirjasto Celia on valtion erikoiskirjasto, jonka tehtävänä on tarjota palveluja lukemisesteisille. Celia tuottaa kirjallisia teoksia […]
Miksi jokaisen kulttuurista kiinnostuneen pitäisi olla kiinnostunut myös kuntavaaleista?
Kuntavaaleissa päätetään kehityssuunnat sadoille alueiden asukkaiden arkeen vaikuttaville asioille, myös kulttuurin ja perusopetuksen osalta. Sanasto kampanjoi lukemisen ja lukevan elämäntavan puolesta, sillä lukutaidonkin perusteista tehdään päätökset kuntatasolla. Kuvittele kunta tai kaupunki, jossa on runsas kulttuurielämä – sellainen, jonka kahviloissa soi livemusiikki ja puistoissa luetaan kirjoja, ja jossa paikallisten taiteilijoiden teokset saavat paikkansa gallerioissa ja kaduilla. […]
Sanaston kuntavaalitavoitteet
Lukutaito on kansalaistaito, ajattelu- ja kirjoitustaitojemme perusta, joka toimii suojana informaatiovaikuttamista ja yh-teiskunnan jakautumista vastaan. Kuntavaalitavoitteissamme korostamme lukutaidon merkitystä osana kansalaistaitoja. Sanaston näkemyksen mukaan kulttuuriin ja kirjallisuuteen panostaminen kunnissa kannattaa muutenkin, sillä ne tuovat asukkaiden arkeen elämyksiä ja parantavat elämänlaatua. Kulttuuri luo myös työpaikkoja ja tuo sitä kautta kasvua kunnan talouteen. Vaalitavoitteitamme voit tarkastella kokonaisuudessaan […]
Lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta OKM:n hallinnonalan virastouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi
Tämä artikkeli on tiivistelmä Sanaston lausunnosta, joka on annettu lausuntopalvelun kautta. Voit lukea lausunnon kokonaisuudessaan tiivistelmän päätteeksi löytyvästä linkistä. Sanaston pääviestit Lukemisesteisten kirjastopalveluiden ja yhdenvertaisuuden turvaaminen Kaikilla pitää olla pääsy kirjallisen kulttuurin pariin. Sanasto tukee Saavutettavuuskirjasto Celian esitystä sen asemasta itsenäisenä toimintayksikkönä viraston sisällä, ja ehdottaa, että lukemisesteisten kulttuuristen oikeuksien turvaamiseksi tämä kirjataan myös lakiin. […]
Eduskunta on myöntänyt joululahjarahaa tekijöille maksettaviin lainauskorvauksiin
Valtion talousarvion jakamattomasta varasta eli niin sanotusta eduskunnan joululahjarahasta on myönnetty lainauskorvauksia varten 200 000 euroa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta jakoi keskiviikkona 11.12. niin kutsuttua joululahjarahaa yhteensä 50 miljoonaa euroa. Joululahjarahasta lainauskorvauksiin on osoitettu 200 000 euroa. Aiemmin marraskuussa hallituksen täydentävässä talousarvioesityksessä lainauskorvauksen määrärahaan on esitetty 530 000 euron korotusta kompensoimaan alv-korotuksen vaikutusta. Ilman kompensaatiota tekijöille maksettavat lainauskorvaukset olisivat laskeneet. […]
Lausunto koskien luonnosta avoimuusrekisterilain tarkoittamien vaikuttamistoiminnan taloudellisten tietojen muodostamisesta
Tämä artikkeli on tiivistelmä Sanaston lausunnosta koskien luonnosta valtiontalouden tarkastusviraston määräykseksi avoimuusrekisterilain tarkoittamien vaikuttamistoiminnan taloudellisten tietojen muodostamisesta. Lausuntomme löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä. Pääviestimme: Ehdotamme, että Lausunto koskien vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden ja niiden kokonaismäärän muodostamista (kohta 2.1.) Sanasto ehdottaa, että määräystä tarkennetaan koskemaan ainoastaan niiden henkilöiden määrää, jotka ovat kyseisenä vuotena osallistuneet toimintailmoitukseen kirjattujen aiheiden suoriin […]