Luvat kirjastoille
Kun hankit luvat kirjallisuuden käyttöön, kunnioitat tekijänoikeuksia ja tekijät saavat korvauksen teoksensa hyödyntämisestä.
Tällä sivulla esittelemme kirjastoille soveltuvat luvat ja kerromme ohjeita lupien hankkimiseen.
Suunnitteletko satutuntia tai muuta luentaa yleisölle?
Yleisin kirjastojen käyttämä lupa on Sanaston pienlupa, joka kattaa 1–3 teoksen esittämisen yleisölle. Hinta 11,24 € + ALV 13,5%.
Tarvitset luvan:
- Yleisölle lukemiseen kirjaston tiloissa, esimerkiksi satutunti ja novellikoukku.
- Yleisölle lukemiseen kirjaston tilojen ulkopuolella, esimerkiksi runokävelyt.
- Yleisölle lukemiseen tai tekstin näyttämiseen kirjaston verkkolähetyksessä.
- Kirjavinkkaukseen, kun luetaan otteita teoksista, eivätkä sitaattioikeuden ehdot täyty.
- Runojen tai proosakatkelmien näytteille asettamiseen esimerkiksi taidenäyttelyssä tai runoaarteenmetsästyksessä.
- Tekstin painattamiseen tapahtuman käsiohjelmaan tai postikorttiin.
- Runon tai proosakatkelman julkaisemiseen somessa tai verkkosivuilla.
Lupaa ei tarvita:
- Käytettäessä teosta, jonka tekijänoikeus on rauennut eli kaikkien tekijöiden (myös kääntäjän) kuolinvuoden päättymisestä on yli 70 vuotta.
- Jos siteeraat teosta asiallisesti.
- Koulun tai varhaiskasvatuksen opetustilanteeseen, joka tapahtuu kirjaston työntekijän vetämänä osana oppituntia.
Lue lisää
Lupavalikoima
Esityslupa
Kirjallisuuden lukeminen yleisölle
Esityslupa kattaa kirjallisuuden esittämisen läsnä olevalle yleisölle. Lupa haetaan esimerkiksi satutunteihin, runonlausuntaan sekä muihin esityksiin ja tilaisuuksiin, joissa luetaan kirjallisuutta yleisölle.
Esityslupa voidaan myöntää vain edustamiemme tekijöiden teosten käyttöön.
Tapahtumaa suunnitellessa voit tarkistaa listaltamme, edustaako Sanasto tekijää.
Laske hinta-arvio
Jatkuva esityslupa on helppo ratkaisu kirjastoille, jotka järjestävät toistuvasti esityksiä. Sopimus tekee käyttölupien hankkimisen helpommaksi, koska tuolloin ei tarvitse erikseen hakea lupaa jokaista tilaisuutta varten.
- Lupa kattaa 1–3 teoksen esittämisen läsnäolevalle yleisölle, enintään 50 hlöä.
- Jatkuvalla esitysluvalla saa esittää kaikkien kotimaisten tekijöiden kirjallisuuden alan alkuperäisteoksia (ei käännösteoksia).
- Teosten käyttö raportoidaan 4 kk välein, minkä perusteella Sanasto laskuttaa käytöstä.
- Hinta: 7,95 € + ALV 13,5% per esitetty teos
Hanki jatkuva esityslupa ottamalla yhteyttä lupamyyntiimme:
Heini Eskelinen-Räsänen
heini.eskelinen-rasanen@sanasto.fi / + 358 50 477 6585
Kirjastojen verkkolupa on tarkoitettu verkkosatutunteihin ja muuhun luentaan verkossa.
- Verkkolupa kattaa kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden lukemisen verkkovideolla tai livestriimissä. Esitettävien teosten tekijä- ja teostiedot on mainittava videolla (kääntäjät mukaan lukien).
- Lukuvideon saa julkaista kirjaston verkkosivuilla sekä kirjaston hallinnoimassa sosiaalisen median kanavassa tai videoalustalla (esim. YouTube, Vimeo, Facebook, Instagram).
- Videotallenteen saa linkittää upottamalla kirjaston sosiaalisen median kanavalta tai video-alustalta kirjaston verkkosivulle.
- Videojulkaisuun on sallittua liittää myös luetun kirjallisen teoksen sisältö tekstityksenä, jos se on tarpeen saavutettavuusvaatimusten täyttämiseksi.
Livestriimaus
- 1–3 teosta enintään 30 minuutin striimissä.
- Striimissä saa lukea kokonaisia laajojakin teoksia, kuten kokonaisia satukirjoja.
- Jos striimista halutaan jättää tallenne yleisön saataville, tulee tallenteelle ostaa erillinen käyttölupa.
- Hinta: 40 € + alv. 13,5 %
Videotallenne
- 1–3 teosta enintään 30 minuutin videolla.
- Tallenteella saa esittää lyhyitä katkelmia proosateoksista tai yksittäisiä loruja tai runoja loru- tai runokirjasta.
- Hinta perustuu siihen, miten pitkään tallenne on yleisön saatavilla. Luvan voi hankkia enintään 12 kuukauden ajalle.
- Hinta
- enintään 3 kk: 40 € (+ alv. 13,5 %)
- yli 3 kk: 40 € + 13 €/kk (+ alv. 13,5 %)
- 12 kk: 120 € (+ alv. 13,5 %)
Hanki lupa ottamalla yhteyttä Sanaston asiakaspalveluun: info@sanasto.fi
Kuntakohtainen vuosilupa sopii kirjastoille, jotka tuottavat säännöllisesti lukuvideoita verkkoon. Luvan taustalla on Sanaston ja Kopioston yhdessä Kuntaliiton kanssa laatima suositussopimus verkkoluvasta. Sanaston lupa kattaa kirjojen tekstien käytön ja Kopioston lupa kirjojen kuvituksen käytön. Vuosilupa solmitaan Sanaston ja kunnan välille, ja sillä kunnan kirjastot voivat käyttää kaikkea kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta.
Mitä lupa kattaa?
- Lupa kattaa kirjallisuuden lukemisen verkkovideolla (esim. satutunnit, runoillat, kirjavinkkaukset ja muut lukutilaisuudet verkossa).
- Lisäksi lupa kattaa kirjallisuuskatkelmien tai runojen julkaisemisen tekstinä kirjaston verkkosivuilla ja somekanavissa.
- Lukuvideon saa julkaista kirjaston verkkosivuilla sekä kirjaston hallinnoimassa sosiaalisen median kanavassa tai videoalustalla (esim. YouTube, Vimeo, Facebook, Instagram).
- Videot saavat jäädä tallenteina kirjaston hallinnoimille verkkosivuille tai somekanaville, jos videoilla ei lueta kokonaisia teoksia (esim. kirjavinkkaus).
- Videolla saa lukea kokonaisia teoksia, jos kyseessä on ainoastaan livestriimi (esim. satutunti). Jälkikäteen katsottavissa olevan tallenteen tekeminen on sallittua, kun lukusisältö on vähäistä.
- Tallenne saa olla verkossa niin kauan kuin kunnalla on voimassa oleva lupa.
- Videotallenteen saa linkittää upottamalla kirjaston sosiaalisen median kanavalta tai video-alustalta kirjaston verkkosivulle.
- Videojulkaisuun on sallittua liittää myös luetun kirjallisen teoksen sisältö tekstityksenä, jos se on tarpeen saavutettavuusvaatimusten täyttämiseksi.
- Esitettävien teosten tekijä- ja teostiedot on mainittava videolla (kääntäjät mukaan lukien).
- Lupa kattaa vain kirjaston tuottamat lukuvideot. Kirjastokimpat voivat julkaista videoita, jos lupa on käytössä kaikilla kirjastokimpan kunnilla.
Raportointi ja hinta
Teosten käyttö raportoidaan verkkolomakkeella, jotta korvaukset voidaan maksaa niille tekijöille, joiden teoksia on käytetty.
Hinta on Sanaston osalta 5 senttiä per kunnan asukas/vuosi ja Kopioston osalta 3 senttiä per kunnan asukas/vuosi. Korvauksiin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Kuntakohtainen minimilaskutus vuodessa on 30 € per lupa.
Hanki lupa ottamalla yhteyttä Sanaston asiakaspalveluun: info@sanasto.fi
Tekijöiden tunnustus 2026
Helsingin kaupunginkirjastolle Sanaston palkinto
Tekijöiden tunnustus -palkinto myönnetään taholle, joka on aktiivisesti edistänyt kirjallisuuden tekijänoikeuksien toteutumista. Helsingin kaupunginkirjasto ja Sanasto solmivat vuonna 2025 sopimuksen jatkuvasta esitysluvasta. Uusi luparatkaisu on tehnyt lukutapahtumien järjestämisestä sujuvampaa, sillä enää kunkin kirjaston ei tarvitse erikseen hakea lupaa jokaista tilaisuutta varten. Raportoinnissa hyödynnetään kirjastojärjestelmää.
Kaipaatko lisätietoa tai koulutusta?
Kaipaatko neuvontaa omalle kirjastollesi sopivista luvista? Varaa kirjastollesi tapaaminen ja saat lisätietoa luvista:
Sanaston lupapäällikkö Heini Eskelinen-Räsänen
heini.eskelinen-rasanen@sanasto.fi, + 358 50 477 6585
Tarjoamme myös tekijänoikeuskoulutuksia webinaarimuodossa, kysy lisää!
Lisäohjeita
Yksittäiset luvat haetaan Sanaston lupakaupasta. Lupaa hakiessa ilmoitetaan teosten käyttöyhteys, hakijan yhteystiedot sekä käytettävät teokset. Lupakauppa laskee hinta-arvion.
Lupahakemuksen lähetettyään hakija saa lisätiedot luvan myöntämisestä sähköpostitse. Lupa myönnetään tyypillisesti muutaman arkipäivän kuluessa.
Sanasto edustaa lähinnä kotimaisia tekijöitä, joten useimmissa tapauksissa emme voi myöntää käyttölupia ulkomaalaisten tekijöiden teosten käyttöön. Voit tarkistaa yksittäisen tekijän tilanteen asiakaspalvelustamme.
Huomioithan, että tekijänoikeus koskee myös teoksen kääntäjää. Suomentajan osalta Sanasto voi myöntää luvan, jos tekijä on Sanaston asiakas.
Tietyissä tapauksissa tarvitset luvat myös kuvituksen esittämiseen yleisölle paikan päällä tai verkossa. Luvat kuvituksen käyttöön haetaan Kopiostosta.
Luvat laululyriikan käyttöön haetaan suoraan tekijältä.
Sanaston edustamat tekijät
Sanasto yhdistää kirjallisuuden tekijän ja käyttäjän. Myönnämme tekijöiden valtuutuksella lupia heidän teostensa käyttöön. Selaa listaa kirjallisuuden tekijöistä, joiden teoksiin myönnämme lupia.
Lupaneuvonta ja asiakaspalvelu
Kysyttävää luvista?
Palvelemme arkisin klo 10–15
Puh. +358 9 5629 3300
info@sanasto.fi