Korvauslajit
Lainauskorvauksen lisäksi Sanasto tilittää tekijänoikeuskorvauksia esimerkiksi teosten radio- ja tv-käytöstä. Tutustu kaikkiin korvauslajeihin.
LAINAUSKORVAUS JA E-LAINAUSKORVAUS
Lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvaus, jota maksetaan teosten kirjastolainaamisesta. Lainauskorvausta maksetaan Suomen yleisten kirjastojen ja korkeakoulukirjastojen lainoista. Korvausta saa sekä fyysisistä teoksista että e-kirjoista ja e-äänikirjoista. Sanasto tilittää lainauskorvaukset tekstintekijöille.
ESITYSKORVAUS
Sanasto tilittää korvauksia kirjallisuuden esittämisestä erilaisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi runoilloissa. Sanasto tilittää korvauksia vain sellaisesta käytöstä, johon on hankittu lupa Sanaston lupakaupasta. Voit ohjata lupapyynnöt tällä alueella Sanastoon. Voit myös aina myöntää luvan itse.
JULKAISUKORVAUS
Sanasto tilittää korvauksia runojen tai muiden tekstikatkelmien käytöstä uusissa julkaisuissa, kuten oppikirjoissa ja sähköisissä oppimateriaaleissa. Korvauksia tilitetään myös tekstikatkelmien käytöstä pienpainatteissa kuten tapahtumamateriaaleissa tai postikorteissa. Sanasto tilittää korvaukset myös runojen ja tekstikatkelmien käytöstä kuolinilmoituksissa. Sanasto tilittää korvauksia vain sellaisesta käytöstä, johon on hankittu lupa Sanaston lupakaupasta. Voit ohjata lupapyynnöt näillä alueilla Sanastoon. Voit myös aina myöntää luvan itse.
RADIO- JA TV-KÄYTTÖKORVAUKSET
Sanasto tilittää korvauksia kirjallisuuden käytöstä radiossa ja televisiossa sekä lähettäjäyritysten verkkopalveluissa. Korvaukset tilitetään lähettäjäyritysten tekemien käyttöilmoitusten mukaan.
Radio- ja tv-käyttö kuuluu niin sanotun sopimuslisenssin piiriin. Tekijänoikeuslaissa määritelty sopimuslisenssijärjestelmä mahdollistaa, että tekijänoikeusjärjestö voi myöntää käyttölupia muidenkin kuin edustamiensa tekijöiden puolesta. Kirjallisuuden tekijällä on oikeus kieltää sopimuslisenssillä tapahtuva teoksensa käyttö ilmoittamalla siitä Sanastoon.
Sanasto tilittää myös radio- ja tv-arkistokorvauksia Ylen omatuotantoisten arkistosisältöjen verkkojulkaisusta Yle Areenassa. Arkistokorvaus koskee yli viisi vuotta sitten ensilähetyksensä saaneita Ylen ohjelmatuotantoja, joissa on käytetty kirjallisuutta.
KORVAUS CELIAN ÄÄNIKIRJALAINOISTA
Sanasto tilittää korvauksia valtion erikoiskirjasto Celian omakirjalainoista. Celia tuottaa kirjoja saavutettavassa muodossa lukemisesteisille. Omakirjalaina tarkoittaa Celian tuottamaa äänikirjaa, jonka Celia lähettää asiakkaalleen ja lainaajan tulee itse hävittää teoskappale laina-ajan päätyttyä. Celia toimittaa Sanastolle vuosittain tiedot lainatuista teoksista ja niiden lainamääristä. Halutessasi voit tilata oman tekijäkappaleesi Celian äänikirjoista Sanastosta.
KIRJASTO-, ARKISTO- JA MUSEOKORVAUKSET (KAM)
Sanasto tilittää korvauksia teosten käytöstä kulttuuriperintölaitoksissa (kirjastot, arkistot, museot). Niin sanotut KAM-korvaukset perustuvat tekijänoikeuslain kohtaan 16 d §. KAM-korvauksia on kertynyt tekijöille esimerkiksi Kansalliskirjaston digitointihankkeista. Lisäksi KAM-korvauksia kerätään kun kirjastot käyttävät teoksia verkossa, esimerkiksi esittävät teoksia verkko-lukutuokioissa.
Teosten käyttö kulttuuriperintölaitoksissa kuuluu niin sanotun sopimuslisenssin piiriin. Tekijänoikeuslaissa määritelty sopimuslisenssijärjestelmä mahdollistaa, että tekijänoikeusjärjestö voi myöntää käyttölupia muidenkin kuin edustamiensa tekijöiden puolesta. Kirjallisuuden tekijällä on oikeus kieltää sopimuslisenssillä tapahtuva teoksensa käyttö ilmoittamalla siitä Sanastoon.
NÄYTTELYKORVAUKSET
Sanasto tilittää korvauksia, kun yksittäisiä runoja tai tekstikatkelmia on näytteillä esimerkiksi osana taidenäyttelyä. Sanasto tilittää korvauksia vain sellaisesta käytöstä, johon on hankittu lupa Sanaston lupakaupasta. Voit ohjata lupapyynnöt tällä alueella Sanastoon. Voit myös aina myöntää luvan itse.
Tilitysaikataulu
Tilitämme korvauksia neljästi vuodessa. Päivitä tietosi OmaSanastoon kunkin tilityksen määräpäivään mennessä.
Verotus
Tekijänoikeuskorvaukset ovat veronalaista tuloa, ja niitä verotetaan henkilökohtaisena ansiotulona. Sanasto saa verotiedot pääsääntöisesti suoraan verottajalta.