Kuntavaaleissa päätetään kehityssuunnat sadoille alueiden asukkaiden arkeen vaikuttaville asioille, myös kulttuurin ja perusopetuksen osalta. Sanasto kampanjoi lukemisen ja lukevan elämäntavan puolesta, sillä lukutaidonkin perusteista tehdään päätökset kuntatasolla. Kuvittele kunta tai kaupunki, jossa on runsas kulttuurielämä – sellainen, jonka kahviloissa soi livemusiikki ja puistoissa luetaan kirjoja, ja jossa paikallisten taiteilijoiden teokset saavat paikkansa gallerioissa ja kaduilla. […]
Kategoria: Näkökulma
Veera Salmi: Kun hahmo karkaa kansistaan
Esikoisteokseni oli kirja lapsille, se julkaistiin vuonna 2012. Tarina kertoo Puluboista ja Ponista. Puluboi on äänekäs toripulu, joka ei suostu käyttämään puheessaan R-kirjainta. Hahmo on urbaanin eläimen, herkän ärrävikaisen lapsen ja narsistisen mainosmiehen yhdistelmä. Jo kirjan ensimmäisillä sivuilla Puluboi kirkuu olevansa hitti. Ja pian se todella oli sitä. Itse astuin kirjailijoiden maailmaan varovaisemmin. Kontrasti minun […]
Ville-Juhani Sutinen: Kummina kulissien takana
Joskus vuoden 2021 lopulla selailin Facebookia ja huomasin erään kirjailijakollegani päivityksestä, että Suomessa oli alkanut hanke, jossa kirjailijat ja kääntäjät toimivat poliitikkojen kummeina edistäen kirjallisuuden asemaa. Olin iloisesti yllättynyt. Kirjailijoiden ja päättäjien maailmat tuntuivat etääntyneen toisistaan koko ajan kauemmas, mutta nyt ne kohtasivat kasvokkain. Kun noin vuoden päästä siitä sain itse kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanastolta kutsun […]
Kirjallisuutta ei synny, jos sen tekijällä ei ole varaa tehdä työtään
Sisko Savonlahti kirjoitti Sanaston verkkosivuilla julkaistussa Näkökulma-blogissa, että haluaa kirjoittaa, mutta ei tiedä, onko hänellä tulevaisuudessa varaa siihen. Sisko osuu analyysissaan asian ytimeen: yksityinen ongelma on yleinen ongelma. Kyse ei yleensä ole halusta, vaan nimenomaan siitä, onko kirjailijalla tai kääntäjällä mahdollisuus tehdä työtään. Tilastokeskuksen mukaan keskivertosuomalaisen palkka- ja palkkiotulojen mediaani oli joulukuussa 2023 yhteensä noin […]
Sisko Savonlahti: Haluan kirjoittaa – mutten ilmaiseksi
Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, onko minulla varaa kirjoittaa enää tulevaisuudessa.Lyhyt vastaus kysymykseen on: ei. Pitkä vastaus on seuraava: Kun kirjoitin esikoiskirjaani, työskentelin televarainhankkijana ihmisoikeusjärjestö Amnestylle. Soittelin kuukausilahjoittajille, kiitin heitä heidän tuestaan ja tiedustelin, haluaisivatko he korottaa lahjoitussummaansa ”vaikka kymmenellä tai viidellä eurolla”. (Yllätyin siitä, miten moni halusi.) Tein 16-tuntista työviikkoa, lopun ajan kirjoitin […]
Kolumni: Kirjoittaminen kannattaa aina – vai?
Pyydettiin pitämään haikupajaa. Lähikirjastosta etsin käsiini suurten japanilaisten haikurunoilijoiden (Issa, Shiki, Ryokan, Basho) ajattomia, kirkkaita haikuja. Ne veivät minut maisemaan, jossa pääsi merkitysten äärelle, olennaisen ytimeen. Vuodenaikojen ilmentäminen runossa on läheistä suomalaisillekin. Myös haikujen tavusäännöt (5,7,5) istuvat hyvin suomen kieleen. Mahtavaa, että Marta Keravuori, Kai Nieminen ja muut ovat näitä helmiä meille suomentaneet. Haikujen avulla […]
Suomentaja Rauno Sainio: Hyvin pyyhkii, mutta kuinka kauan?
Vuodenvaihteessa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ryhdyin työstämään elämäni ensimmäistä suomennosta. Olen vuosikymmenen aikana ehtinyt suomentaa 21 kiinankielistä teosta. Samalla olen taistellut itseni asemaan, jossa pystyn elättämään itseni pelkällä kirjallisuuden suomentamisella. Töitä riittää, apurahoja on tullut ja Sanaston tilittämien lainauskorvausten arvo kasvaa mukavasti vuosi vuodelta. Tilanteeni on yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon, että suomennan […]
Hallitusohjelma tuo kirjallisuuden tekijöille kasvunäkymiä, parannuksia ja pettymyksiä
Petteri Orpon neuvottelutulos hallitusohjelmasta julkaistiin perjantaina 16. kesäkuuta. Kulttuuripoliittisten linjausten osalta se on osin ristiriitainen: kulttuurin edistäminen ja luovan alan kasvupotentiaali on hallitusohjelmassa tunnistettu, eikä kulttuurin perusrahoitukseen eli kulttuuribudjettiin ole sovittu leikkauksia. Toisaalta arvonlisäveron korotukset ja heikennykset työntekijöiden oikeuksiin vaikuttavat myös luovan alan tekijöihin. Kirjallisuuden tekijöiden näkökulmasta hienoa on se, että lukutaidon ja lukemisen edistäminen […]