European Writers’ Council kokoontui vuosikokoukseensa Brysseliin kesäkuun toisena viikonloppuna. Mukana oli vaikuttavan suuri suomalaisdelegaatio: sanastolaisten lisäksi paikalla oli Suomen tietokirjailijoiden, Suomen Kirjailijaliiton ja Finland Svenska Författareföreningin edustajia. Olin mukana ensimmäistä kertaa, ja minua jännitti. Olin kuullut, että yhdistyksen puheenjohtaja oli vaihtunut myrskyisästi kesken kauden, ja kokouskin oli siirretty lyhyellä varoitusajalla Kyprokselta Belgiaan. Mielikuvani EWC:n toiminnasta oli näiden tapahtumien perusteella melko kaoottinen.
Kokouksessa viitattiin menneen vuoden kuohuntaan pariin otteeseen, varsin asiallisesti. Muuten en olisi edes huomannut, että mitään kummallista oli tapahtunut. Alkuvastaanotolla kuului jälleennäkemisten ilonkiljahduksia, poskisuudelmat vaihtuivat ja skoolaukset helkähtelivät.
Niin kahvikeskusteluissa kuin kokouksen virallisen ohjelmankin aikana ymmärsin nopeasti, että kirjallisuuden tekijöiden ansaintamallit ja olosuhteet vaihtelevat Euroopan sisällä valtavasti. Kun toiminnanjohtajamme Niina Vettensola kertoi paneelikeskustelussa Sanaston kirjallisuuskummiohjelmasta, moni kuunteli ihaillen, mutta yhtä lailla moni totesi, ettei sellainen malli voisi toimia heillä.
Ymmärrykseni laajeni entisestään, kun osallistuin pienten kielialueiden asioita käsittelevään työpajaan. Eräs itäisen Euroopan maan edustaja kertoi vuolassanaisesti ajaneensa kirjallisuusasioista vastaavana ministerinä läpi lakeja, joilla pystyi parantamaan kirjailijoiden toimeentuloa monin tavoin. Kuuntelin hänen korruptiokuvaustaan tyrmistyneenä, mutta joihinkin ryhmämme jäseniin miehen puheet näyttivät tekevän suuren vaikutuksen.
Kuulin, että Puolassa ajetaan lakimuutoksia kirjailijoiden aseman parantamiseksi. Yksi niistä liittyy yksityisen kopioinnin hyvitykseen: älypuhelinten myyntihintaan lisättäisiin pieni hyvitysosuus. Puolan edustaja kertoi, että venäläiset botit levittävät tehokkaasti propagandaa, jonka mukaan kirjailijat ovat yhteiskunnan loisia, joita ei pidä tukea.
Työpajassa moni kuvasi oman maansa kurjaa tilannetta, mutta kierroksen viimeinen puhuja tuli Valko-Venäjältä. Hän kertoi, kuinka koulukirjat on korvattu venäläisellä propagandalla, oman maan kustannustoiminta on pysäytetty ja maan suurin kirjasto on suljettu, koska sen on määritelty sisältävän ääriaineistoa. ”Ja minä kun ajattelin, että meillä menee huonosti”, puuskahti montenegrolainen edustaja.
Viikonloppu antoi perspektiiviä. Meillä Suomessa kirjallisuuden tekijöiden asiat ovat toistaiseksi kohtuullisen hyvin, mutta se osoittaa lähinnä vain sen, että suuressa osassa Eurooppaa ne ovat luokattoman huonosti. Ja kuten aiemmin totesin, luotettava vertailu maiden välillä on kovin vaikeaa, ellei mahdotonta. Ymmärsin joka tapauksessa entistäkin kirkkaammin, ettei demokratiaa ja sivistystä saa pitää itsestäänselvyyksinä, vaan niiden eteen on tehtävä työtä ja tietoisia päätöksiä.
Irlantilainen Samantha Holman, joka on paitsi kotimaansa kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestön toimitusjohtaja myös kansainvälisen tekijänoikeuksien kattojärjestön IFRROn puheenjohtaja, puhui paneelikeskustelussa tekoälyn salakavaluudesta. Hän sanoi, ettei tekoäly muuta kirjallisuuskenttää yhtäkkiä ja dramaattisesti, vaan niin hitaasti ja vaivihkaisesti ettemme pitkään aikaan huomaa mitään – kunnes kerran katsomme ympärillemme ja ihmettelemme, mitä kirjallisuudelle on tapahtunut. Demokratia rapautuu samalla tavalla, salakavalasti ja vähitellen.
Vaikka kokouksessa huokailtiin monta kertaa huolipuheen äärellä, ihmisten väliset vapaamuotoiset keskustelut vaikuttivat olevan pääosin kepeitä. Minä esimerkiksi osoitin suomalaisen stereotypian kiusallisen todeksi, kun lähes liikutuin kuullessani norjalaisen kirjailijajärjestön tuoreen puheenjohtajan Sivert Nesbøn lämpimästä Suomi-suhteesta ja rakkaudesta Antti Hyryyn. Tällaisia me suomalaiset olemme: hysteerisen kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat, nauroimme porukassa. Yhdessä nauraminen tekee ihmisille hyvää, ja naurua Brysselissä onneksi riitti.
Tietokirjailija ja tutkija Maria Lassila-Merisalo aloitti Sanaston puheenjohtajana vuoden 2026 alussa. Sanasto on EWC:n jäsen.