Toiminnanjohtajalta: Sanaston strategiakausi on puolessa välissä: mitä olemme tähän mennessä saavuttaneet?

Näkökulma

Kun vuonna 2023 istuimme Sanaston hallituksen ja henkilöstön kanssa työstämään Sanaston strategiaa vuosille 2024–2027, tähyilimme tuntemattomaan tulevaisuuteen. Emme tienneet, mitä tulevat vuodet toisivat mukanaan mutta sen tiesimme, että meillä oli töitä tehtävänä. Kirjallisuuden tekijöiden tulot olivat pudonneet hälyttävästi – monista eri syistä. Laadimme strategian parantaa niitä asioita, joihin meillä Sanastossa on mahdollisuus vaikuttaa.

Käynnissä oleva strategiakausi on nyt edennyt puoliväliin ja on hyvä tarkastella, miten tavoitteet ovat edenneet. Sanaston kuluvan strategiakauden keskeisin tavoite on lainauskorvausmäärärahan korottaminen. Lainauskorvausmäärärahaa on korotettu viimeksi vuonna 2016 ja sen jälkeen elinkustannukset ovat nousseet yli 20 prosenttia. Kirjallisuuden tekijät ovat jääneet inflaation armoille.

Vaikka lainauskorvausmäärärahan korottaminen ei olekaan vielä toteutunut, määrärahan suhteen on koettu jo monta pienempää onnistumista. Vuonna 2024 silloinen kulttuuriministeri Sari Multala myönsi lainauskorvausmäärärahaan alv-kompensaation, jolla määrärahan taso turvattiin, vaikka kirjallisuutta koskeva arvonlisävero nousi 10 prosentista 14 prosenttiin 1.1.2025. Lisäksi sekä vuonna 2024 että 2025 eduskunta myönsi lainauskorvaukseen 200 000 euron suuruisen yksivuotisen lisämäärärahan. Eduskunnassa tekijöiden toimeentuloahdinko on selvästi kuultu ja halua vaikuttaa tilanteeseen tuntuu löytyvän. Erityiskiitos viestin viemisestä päättäjille kuuluu Sanaston kirjallisuuskummeille.

Toinen keskeinen strategiakauden tavoitteemme on kasvattaa kirjallisuuden käyttölupien myyntiä. Kirjallisuuden käyttäminen esimerkiksi uusissa julkaisuissa tai kirjallisuuden suullinen esittäminen erilaisissa tilaisuuksissa edellyttää aina kirjallisuuden tekijän antamaa lupaa. Haluamme kasvattaa tietoisuutta kirjallisuuden käyttöluvista ja siten mahdollistaa sekä kirjallisuuden luvallisen käyttämisen että tekijöiden saamat korvaukset omien teostensa käytöstä. Tätä tarkoitusta varten kehitämme jatkuvasti lupatuotteitamme.

Ilokseni voin todeta, että kirjallisuuden käyttölupia koskevat tavoitteemme ovat edenneet strategiakauden ensimmäisellä puoliskolla jopa yli odotusten. Kirjallisuus kiinnostaa ja kirjallisuutta halutaan käyttää vastuullisesti ja tekijöiden oikeuksia kunnioittaen.

Sanaston asiakasmäärä on jatkanut tasaista kasvuaan ja on strategiakauden puolivälissä jo edennyt yli odotusten – vuonna 2025 Sanaston asiakkaana oli jo yli 19 000 kirjallisuuden tekijää tai oikeudenhaltijaa. Se on huima määrä!

Tästä on hyvä jatkaa strategiakauden jälkimmäiselle puoliskolle!

Niina Vettensola (OTM) on johtanut Sanastoa vuodesta 2023. Teksti on julkaistu Sanaston vuosikertomuksessa 2025.

Lue myös nämä

Sanaston verkkosivut uudistuivat

Verkkosivu-uudistuksessa on panostettu käyttäjäystävällisyyteen ja sivuston saavutettavuuteen. Palvelemme kirjallisuuden tekijöitä ja lupa-asiakkaita myös aiempaa kattavammilla sisällöillä. Myös Sanaston visuaalista...

Uutiset

Johannes Ekholm: Liekinheitin

Petteri Orpo nauraa ja sohii liekinheittimen kanssa. Lyhytvideo lävähtää silmilleni ja kaappaa huomioni. Yhden videon loputtua alkaa automaattisesti seuraava,...

Näkökulma