Kirja-alan selvitys esittää uudistuksia tekijöiden korvausjärjestelmiin ja kirjallisuuden verotukseen

Kirjallisuuspoliittisen selonteon osana laadittu selvitys kokoaa ensimmäistä kertaa poliittisen päätöksenteon tueksi laajan kokonaiskuvan kirja-alasta ja lukemisesta Suomessa. Selvityksessä ehdotetaan useita toimia kirjallisuuden tekijöiden toimeentulon, lukutaidon ja kirja-alan rakenteiden vahvistamiseksi. Huhtikuun lopulla julkaistussa kirja-alan selvityksessä tarkastellaan kirjallisuuden tekijöiden toimeentuloa, alan rahoitus- ja tukirakenteita sekä lukemisen muutosta. Selvityshenkilö Markus Leikolan laatiman selvityksen keskeinen johtopäätös on, että kirjallisuutta […]

Eduskunta myöntää 200 000 euroa joululahjarahaa tekijöille maksettaviin lainauskorvauksiin

Valtion talousarvion jakamattomasta varasta eli niin sanotusta eduskunnan joululahjarahasta on myönnetty lainauskorvauksia varten 200 000 euroa vuodelle 2026. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta jakoi keskiviikkona 10.12. niin kutsuttua joululahjarahaa yhteensä 40 miljoonaa euroa. Joululahjarahasta lainauskorvauksiin osoitettiin 200 000 euroa.  Valtiovarainvaliokunta kirjasi mietintöön kahden edellisvuoden tavoin myös huolen kirjallisuuden tekijöiden tilanteesta ja totesi lainauskorvauksen olevan olennainen osa kirjallisuuden tekijöiden tuloja. […]

Sanaston Kirjallisuuskahvit: ”Kirjailija putoaa teknologisen kehityksen väliin, kun kaikesta lainaamisesta ei makseta korvausta”

Sanaston vuosittaisilla Kirjallisuuskahveilla keskusteltiin kirjastokäytön korvauksista, lukutaidosta ja kirjallisuusviennistä. Vierailimme eduskunnassa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän aattona. Sanaston perinteiset Kirjallisuuskahvit eduskunnassa kokoaa joka syksy yhteen kansanedustajia, kirjallisuuden tekijöitä ja Sanaston edustajia keskustelemaan erityisesti kirjastokäytön korvaamisen, kirjallisuuden tekijöiden työskentelyn edellytysten ja tekijänoikeuslainsäädännön ajankohtaisesta tilanteesta. Tänä vuonna tilaisuudessa kirjallisuuden tekijöitä edustivat kirjailijat JP Koskinen ja Tiina […]

Eduskunta on myöntänyt joululahjarahaa tekijöille maksettaviin lainauskorvauksiin

Valtion talousarvion jakamattomasta varasta eli niin sanotusta eduskunnan joululahjarahasta on myönnetty lainauskorvauksia varten 200 000 euroa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta jakoi keskiviikkona 11.12. niin kutsuttua joululahjarahaa yhteensä 50 miljoonaa euroa. Joululahjarahasta lainauskorvauksiin on osoitettu 200 000 euroa. Aiemmin marraskuussa hallituksen täydentävässä talousarvioesityksessä lainauskorvauksen määrärahaan on esitetty 530 000 euron korotusta kompensoimaan alv-korotuksen vaikutusta. Ilman kompensaatiota tekijöille maksettavat lainauskorvaukset olisivat laskeneet. […]

Tekijöiden tuloista keskusteltiin Sanaston ja kulttuuriministerin tapaamisessa sekä eduskunnan täysistunnossa

Sanaston ja tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan tapaamisessa aiheina olivat verkkokirjahyllyt ja Celia-korvaukset. Eduskunnan täysistunnossa puhuttiin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä suomen kielen asemasta ja lukemisen ja kotimaisen kirjallisuuden merkityksestä.  Sanaston toiminnanjohtaja Niina Vettensola ja yhteiskuntasuhteiden päällikkö Linda Lappalainen tapasivat tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan 5.3.2024. Tapaamisessa keskusteltiin kirjallisuuden käytön korvauksista ja siitä, kuinka istuva […]

E-lainauskorvausta edistettiin usean vuoden ajan: lakia muutettiin, mutta lopputulos oli osittain myös pettymys

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2023 tekijänoikeuslain muuttamista koskevan pykäläehdotuksen. Lain muuttamisen myötä kirjastojen e-kirjat ja e-äänikirjat tulivat e-lainauskorvauksen piiriin. Tässä artikkelissa kertaamme, miten vaikuttamistyö e-lainauskorvauksen saamiseksi eteni eri vaiheissa.  Sanaston pitkäaikaisena tavoitteena on ollut saada e-kirjat ja e-äänikirjat lainauskorvauksen piiriin. Aiheeseen liittyen käytiin aktiivista keskustelua päättäjien kanssa jo edellisen hallituskauden aikana.  Kirjallisuuskummiohjelman avulla tavoitettiin runsaasti päättäjiä […]

Eduskunta hyväksyi lain e-lainauskorvauksesta

E-lainauskorvauksen piiriin tulevat yleisten kirjastojen ja korkeakoulukirjastojen e-kirjat ja e-äänikirjat. Korvausta aletaan maksaa myös äänikirjojen lukijoille, verkkokirjahyllyt jäävät korvausten ulkopuolelle. Eduskunta on 11.12.2023 hyväksynyt hallituksen esityksen (HE 46/2023) tekijänoikeuslain muuttamisesta. Lainmuutoksen myötä e-lainauskorvausta maksetaan jatkossa yleisten kirjastojen ja korkeakoulukirjastojen e-kirjoista ja e-äänikirjoista. Yleisten kirjastojen e-kirjoista ja e-äänikirjoista lainauskorvausta maksettiin ensimmäisen kerran tänä vuonna opetus- ja […]

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta

Sanasto on jättänyt sivistysvaliokunnalle 16.10.2023 lausunnon koskien hallituksen esitystä (HE 46/2023 vp) laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta. Tämä artikkeli on tiivistelmä lausunnostamme, jonka voit lukea kokonaisuudessaan tästä. Sanaston pääviestit 1. Lainauskorvauksen tarkoituksenmukaisuudesta ja esityksen perusteluista E-kirjojen ja e-äänikirjojen kirjastokäytöstä koskevasta korvauksesta on päätetty säätää, koska kirjastojen asiakaskäyttö on muuttunut. Fyysisesten teosten lainoista lainauskorvausta maksetaan teosten tekijöille, eli […]

Hallituksen esitys e-lainauskorvauksesta valmistui: verkkokirjahyllyt korvausten ulkopuolella, äänikirjojen lukijoille korvausoikeus

Sanasto antoi syyskuussa lausunnon ensimmäisestä esitysluonnoksesta e-lainauskorvausta koskien. Maanantaina 9.10. annettu hallituksen esitys on kirjallisuuden tekijöiden näkökulmasta edelleen eriarvoistava. Opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleman lain tarkoituksena on ollut tuoda korvauksen piiriin kirjastojen uudet sähköiset kirjallisuuden käyttömuodot eli e-kirjat ja e-äänikirjat. Sanasto kommentoi ministeriön ensimmäistä esitysluonnosta syyskuussa. Kiinnitimme huomiota kahteen ongelmakohtaan: niin kutsutut verkkokirjahyllyt jätettiin lainauskorvauksen ulkopuolelle ristiriitaisin perustein, […]