Helsingin kaupunginkirjasto ja Sanasto sopivat jatkuvasta esitysluvasta lukutuokioille

Uutiset

Kirjallisuuden ääneen lukemiseen yleisölle tarvitaan lupa, jonka voi hankkia ketterästi Sanastosta useimpien kotimaisten tekijöiden teksteihin. Lupaprosessia voi sujuvoittaa entisestään hankkimalla jatkuvan esitysluvan kirjastolle tai muulle organisaatiolle.

Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä esitetään viikoittain kirjallisuutta läsnä olevalle yleisölle. Sanastosta voi hakea lupia yksittäisiin tilaisuuksiin tai sopia jatkuvasta esitysluvasta, joka on voimassa toistaiseksi. Helsingin kaupunginkirjasto hankki jatkuvan esitysluvan helpottaakseen käyttölupien hakemista.

Helsingin kaupunginkirjastoon kuuluu yhteensä 38 kirjastoa. Sopimus tekee käyttölupien hankkimisen helpommaksi, koska kunkin kirjaston ei tarvitse erikseen hakea lupaa jokaista järjestämäänsä tilaisuutta varten.

– Helsingin kaupunginkirjasto haluaa ottaa huomioon tekijänoikeudet ja niiden kautta kirjailijoille suunnatun tulon muodostumisen. Haasteena on ollut tähän asti se, miten suuressa kirjasto-organisaatiossa lupien raportointi voidaan tehdä mahdollisimman kätevästi. Kun asiaa pohdittiin ennakkoluulottomasti, ratkaisuksi löytyi kirjastojärjestelmän käyttö raportoinnissa. On hienoa, että tällainen ratkaisu löytyi, kirjastoverkon yhteisten palvelujen päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri Helsingin kaupunginkirjastosta iloitsee.

Tekijänoikeustietous on lisääntynyt hienosti kirjastoissa kautta linjan. Sanasto pitää myös tärkeänä sitä, että voi tarjota sujuvia luparatkaisuja, jotta käyttölupien hankkiminen olisi mahdollisimman kätevää.

– On hienoa, että kirjallisuutta esitetään kirjastoissa viikoittain yleisölle, se on tärkeää työtä. Olemme iloisia siitä, että voimme sujuvoittaa lupien hankintaa tarjoamalla kirjastoille sopivan esitysluvan. Samalla tekijänoikeudet tulevat huomioiduksi, sanoo Sanaston toiminnanjohtaja Niina Vettensola.

Sanaston webinaari kirjastoille ti 2.12. klo 10–11.

Sopisiko jatkuva esityslupa teidän kirjastollenne?
Ota yhteyttä lupamyyntiimme ja kerromme lisää:
Heini Eskelinen-Räsänen
heini.eskelinen-rasanen(a)sanasto.fi
+358 50 477 6585

Sanaston lupakauppa

Avainsanat: kirjasto, luvat

Lue myös nämä

Sanaston verkkosivut uudistuivat

Verkkosivu-uudistuksessa on panostettu käyttäjäystävällisyyteen ja sivuston saavutettavuuteen. Palvelemme kirjallisuuden tekijöitä ja lupa-asiakkaita myös aiempaa kattavammilla sisällöillä. Myös Sanaston visuaalista...

Uutiset

Johannes Ekholm: Liekinheitin

Petteri Orpo nauraa ja sohii liekinheittimen kanssa. Lyhytvideo lävähtää silmilleni ja kaappaa huomioni. Yhden videon loputtua alkaa automaattisesti seuraava,...

Näkökulma