Olen aina ajatellut, että suomen kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin puolustaminen on tärkeä osa maanpuolustusta. Että sille on syynsä, miksi vihollinen aina ensimmäisenä pyrkii tuhoamaan painetun sanan, kirjastot ja painotalot, kuten nyt vaikka Venäjä on toiminut Ukrainalta riistämillään alueilla. Mutta vastikään opin, että höpö höpö! Kulttuuri onkin luksuspalvelu! Ja koska tietysti vastustan kaikenlaista humputtelua (etenkin taloudellista sellaista), ajattelin nyt säästää kaikkien vaivaa ja rahaa ja tuhota koko suomen kielen. Koska mitäpä sitä sellaisella turhakkeella mitään.
Ainahan me voimme puhua vaikka englantia tai venäjää.
Ajan trendien mukaisesti pyysin tekoälyä listaamaan keinot sen täydelliseen tuhoamiseen.
– Mutta rouva hyvä, tehän olette lastenkirjailija! tekoäly kauhistuu.
– Olen vaihtanut ammattia! Haluan tehdä jotakin järkevää! Jotakin niin suurta, että jätän taatusti jonkinmoisen jäljen historiaan. Joten kansallisen identiteetin tuhoaminen olkoon seuraava tavoitteeni.
– Mutta te…?
– Hiljaa! Tehkää, kuten sanon! Paljastakaa salanne heti ja kertokaa, miten voisin mahdollisimman tehokkaasti siirtyä kulttuurityöläisestä kulttuurin TUHOAJAKSI? Miten huolehdin, että suomen kieltä ei puhu tai osaa enää KUKAAN!
– No, hyvä on. Kuten haluatte. Ensimmäisenä teidän on romahdutettava lukutaito, mikä on sinänsä helppoa, sillä se on jo pitkälti tehty. Tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan jopa 25 prosentilla suomalaisista nuorista on heikko lukutaito ja suunta on todella huono. Ja tämähän on teille hyvä tieto, sillä kielen monimutkaisemmat rekisterit, kuten vaikkapa juridiikka, tiede ja argumentointi vaativat kaikki harjaantuneisuutta. Pelkkä puhekieli ei niitä kauaa kannattele.
– Loistavaa! Ilman lukutaitoa mielipiteiden muokkaaminenkin on niin paljon helpompaa ja ehkä voimme sitten yhdessä kehitellä jotakin hauskaa. Mitäs niitä salaliittoteorioita esimerkiksi taas olikaan? Mutta kertokaa toki lisää, miten minun kannattaisi toimia?
– Kehottaisin teitä leikkaamaan kirjastoista ja koulutuksesta, heikentäkää myös opettajien asemaa ja antakaa lukutaidon polarisoitua. Tosin….
– Niin?
– Kaikki nämä toimet on pitkälti tehty. Lukutaitoon ei ole satsattu aikoihin, koulujen ja kirjastojen budjetteja leikellään jatkuvasti ja esimerkiksi vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki on poistettu, mikä vaikeuttaa esimerkiksi nuortenkirjallisuuden ja selkotekstien tarjontaa. Ja arvonlisääkin nostettiin! Eihän tällä kansalla ole varaa edes ruokaan!
– No, jääpähän vähemmän tuhottavaa. Suomen kielen pitää kuolla! Mihin keskityn seuraavaksi?
– Kannattaa kuivattaa kulttuurituotanto! Kuten kotimainen kirjallisuus ja käännökset, elokuvat, teatterit ja niin edelleen ja niin edelleen. Ilman niitä kieli ei ole enää lainkaan kiinnostava. Jos kaikki sisältö, jota ihmiset kuluttavat, on sanotaanko nyt vaikka englanniksi, kieli kuolee hiljalleen. Erityisen tehokasta on, jos lapset ja nuoret saadaan ihailemaan muita kieliä ensisijaisesti. Tehdään vaikkapa englannin kielestä cool, eikö?
– Kätevää. Miten tässä etenen?
– No itse asiassa…
– Mitä nyt taas?
– Sekin on jo lähes hoidettu ongelma. Tässä on tosiaan nipistetty kaikesta vuosikausia, sillä kulttuurihan ei elätä ketään ja esimerkiksi Yhdysvallat ja Aasian maat ovat olleet jo pitkään suuressa suosiossa, on esimerkiksi tällainen K-POP-kulttuuri katsokaas ja olen kuullut, että toivottavaa on, että suomalainen elokuva pärjäisi omilla lipputuloillaan ja muilla saatavillaan.
– Mutta sehän on naurettavaa, eihän viiden miljoonan ihmisen kokoinen kansa voi mitenkään pärjätä markkinaehtoisessa rahoituksessa esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa? Onpa hyvä, että tuhoamme suomalaisen elokuvan. Tämän kansan tarinoita ei tarvitse valkokankaalta katsella, saati levitellä ulkomaille. Pitäkäämme tunkkimme.
– Niin rouva. Eli tämä työ tehdään teille helpoksi.
– Näköjään… No, mitä sitten tämän jälkeen?
– Kannattaa tuhota kielen käytön tulevaisuus ja menneisyys! Jättäkää kieli tulevan teknologian ulkopuolelle! Mitä useampi käyttää vaikkapa älypuhelintaan englanniksi, sitä parempi! Mitään aktiivista ei tarvitse tehdä, kielimallit hoitavat sen puolestasi. Huolehdit vain, ettei aineistoja tai resursseja rahoiteta. Lisäksi päästä arkistot ja museot rapautumaan, äläkä digitoi mitään! Jo sadassa vuodessa tekstit muuttuvat lukukelvottomiksi etenkin, jos kukaan ei puhu suomea. Ja se on hyvä, sillä onhan suomen kieli nyt niin nolo. Yolo!
– No todella nolo, bro.
– Mutta itse asiassa tämäkin on vähän niin kuin tehty. Museoiden rahoituksesta on leikattu reippaalla kädellä ja esimerkiksi Kansallisarkisto on siirtymässä säästösyistä digitaaliseen toimintatapaan, vaikka suurinta osaa aineistoista ei ole digitoitu. Ja lisäksi pääsen tässä vielä viimeiseen kuoliniskuuni: vaihdetaan eliitin kieli! Huolehditaan, että tiede ja taide, tai vaikkapa ihan kahviloissa puhuttu kieli on vauraimmilla alueilla jokin muu, kuin suomi!
– Nerokasta. Miten me sen teemme?
– Tuota niin. En enää tiedä, miten tämän sanoisi…
– Huoh, tämä on toivotonta. Eikö ole mitään, mitä juuri minä voisin tehdä?
– Siltä vaikuttaisi, hyvä rouva.
– No, asetan toivoni nuorisoon. Hehän ovat tämän maan tulevaisuus. Kuin nuoret puut, jotka odottavat kaatajaansa.
– Kyllä, rouva. Valitettavasti Google taisi….
– Ei ole todellista!
Hannele Lampela, kirjailija