Opetus- ja kulttuuriministeriöstä kuuluu kummia – kirjallisuuden tekijät aiotaan asettaa laissa keskenään eriarvoiseen asemaan.
OKM valmistelee parhaillaan lakia e-lainauskorvauksesta, jonka tarkoituksena on tuoda lainauskorvauksen piiriin kirjallisuuden sähköinen käyttö kirjastoissa. Vuonna 2022 kirjailijoille ja kääntäjille myönnettiin tätä tavoitetta varten miljoonan euron vuosittainen määräraha. E-lainauskorvausta maksetaan jo tänä vuonna ministeriön päätöksellä yleisten kirjastojen lainoista, ja lakiesitykseen sisältyy myös korkeakoulujen e-aineistojen käyttö – mutta vain osittain.
Korkeakoulukirjastoissa nk. verkkokirjahyllyt ovat hyvin suosittuja. Näillä tarkoitetaan sähköisiä palveluita, joissa kirjaston käyttäjät voivat valitsemassaan paikassa ja valitsemanaan aikana lukea verkkokirjahyllyyn sisältyviä teoksia. Verkkokirjahyllyt, aivan kuten kaikki muukin kirjastosta saatava e-aineisto, perustuvat kirjaston hankkimiin lisensseihin. Verkkokirjahyllyissä on saatavilla täysin samoja teoksia kuin kirjaston fyysisissä kirjahyllyissä tai kirjastojen muissa sähköisissä kanavissa. Ministeriö aikoo kuitenkin jättää verkkokirjahyllyjen teokset e-lainauskorvauksen ulkopuolelle. Miksi? Koska näiden verkkokirjahyllyssä olevien e-kirjojen käytön tilastointitapa on erilainen kuin muiden e-kirjojen.
Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto on valmistellut e-lainauskorvauksen tilittämistä korkeakoulukirjaston e-aineistojen ja verkkokirjahyllyjen käytölle koko kuluneen vuoden. Sanasto on tavannut verkkokirjahyllyjen palveluntarjoajia ja selvittänyt e-aineistojen kirjastokäytön tilastointia. Saatujen tietojen pohjalta Sanasto on valmistellut verkkokirjahyllyjen tilittämistapaan soveltuvan tilitysmallin, joka vastaa painettujen kirjojen lainauskorvauksen tilittämistapaa. Sanastolla on täysi valmius alkaa tilittää e-lainauskorvausta kaikesta kirjastojen e-aineistojen käytöstä – verkkokirjahyllyt mukaan lukien.
Samalla kun ministeriö on jättämässä osan kirjallisuuden tekijöistä ja teoksista e-lainauskorvauksen ulkopuolelle, on ministeriö toisaalta tuomassa e-lainauskorvauksen piiriin kokonaan uuden edunsaajaryhmän: äänikirjojen lukijat. Näillä lukijoilla on kiistämättä tärkeä rooli kirjallisuuden toimittamisessa uudessa formaatissa kuulijoiden saataville, mutta itse teoksen sisällön tuottamiseen lukijat eivät ole antaneet omaa panostaan. Siksi vain kirjailijalla ja kääntäjällä on tekijänoikeus kirjalliseen teokseen, äänikirjan lukijalla sitä ei ole.
Yhdenvertainen kohtelu kuuluu myös kirjallisuuden tekijöille. Kun verkkokirjahyllyissä on kirjastojen asiakkaiden käytettävissä täysin samoja teoksia kuin painettuina kirjoina tai muuna e-aineistona, tuntuu täysin käsittämättömältä, että nämä teokset ja niiden tekijät voitaisiin lailla asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan. Kirjallisuuden tekijöitä tulee kohdella yhdenvertaisesti, ja heillä tulee olla yhtäläinen oikeus korvaukseen teostensa kirjastokäytöstä riippumatta siitä, missä formaatissa heidän teoksensa on kirjastosta saatavissa. E-lainauskorvauksen piiriin ei tule tuoda yhtään uutta edunsaajaryhmää ennen kuin kirjallisuuden tekijöiden korvausoikeus on kattava ja aukoton.
Kirjailijoiden ja kääntäjien työtä on kirjojen kirjoittaminen ja kääntäminen. Jos kirjailijat ja kääntäjät eivät saa asianmukaista korvausta teostensa käytöstä, he eivät voi elättää itseään kirjallisella työllään. Silloin kirjojen kirjoittaminen ja kääntäminen loppuu – ja niin loppuvat myös äänikirjojen lukijoiden työt.
Niina Vettensola, Sanaston toiminnanjohtaja
