Pyysimme neljää kirjallisuuden tekijää kertomaan videolle omasta työskentelystään ja siitä, miksi tekijänoikeudet ovat heille tärkeitä. Tällä kertaa kirjailija Siri Kolu kertoo, miten kantavan rakenteen käsite liittyy hänen työhönsä. Katso video Sanaston YouTube-kanavalla.
Pohdin työssäni paljon sitä, millainen on kantava rakenne. Opetan rakenteita. Kirjailijantyössä etsin teoksen kantavaa rakennetta sitkeästi ja kauan.
Nykyisin en lähde kirjoittamaan, ennen kuin olen tunnistanut kirjan rakenteen. Onko kirjani road movie, onko se yhden päivän romaani, onko se monen kertojan rihmasto, onko se sipuli? Työn alkuvaiheessa kirjoitan rakennetta kohti tai rakennetta esiin. Kun olen saavuttanut ytimen, aiheen ja rakenteen vuoropuhelun, alkaa työn seuraava vaihe.
Vasta siinä vaiheessa uskallan mainita ulkopuolisille, millaista teosta olen tekemässä tai että ylipäätään kirjoitan.
Lainauskorvauksen avulla voin jaksottaa kirjoittamistyötä ja antaa sille aikaa.
Kirjailijantyön arki vaatii rakenteiden hallintaa. Pitää etsiä toimeentulon lähteitä, sanoa asioihin kyllä. Samalla pitää varata tarpeeksi aikaa kirjoittamiseen.
Pitää olla itselleen umpirehellinen: paljonko juuri tämä kirja tarvitsee kirjoitusaikaa juuri nyt?
Lainauskorvaus on minulle arjen kantava rakenne. Se on ennakoitavaa tuloa, jonka suuruuden saan tietää etukäteen. Voin tukeutua tähän tietoon ja jättäytyä kirjoittamaan. Lainauskorvauksen avulla voin jaksottaa kirjoittamistyötä ja antaa sille aikaa. Voin keskittyä etsimään tekstin rakenteita, kantavia rakenteita, kun arkeni ja talouteni rakenne on järjestyksessä.
Siri Kolu, kirjailija