Esikoisteokseni oli kirja lapsille, se julkaistiin vuonna 2012. Tarina kertoo Puluboista ja Ponista. Puluboi on äänekäs toripulu, joka ei suostu käyttämään puheessaan R-kirjainta. Hahmo on urbaanin eläimen, herkän ärrävikaisen lapsen ja narsistisen mainosmiehen yhdistelmä. Jo kirjan ensimmäisillä sivuilla Puluboi kirkuu olevansa hitti. Ja pian se todella oli sitä.
Itse astuin kirjailijoiden maailmaan varovaisemmin. Kontrasti minun ja luomani hahmon välillä oli näkyvä. Tuskin uskalsin avata Otavan ovea, saati hypätä lavalle arvostettujen kirjailijoiden joukkoon. Onneksi kiinnostus kohdistui luomaani teokseen, ja erityisesti sen päähahmoon. Yhtäkkiä Puluboi haluttiin kaikkialle. Se haluttiin kolumnistiksi, teatteriin, torille ja elävään joulukalenteriin. Se haluttiin luisteluesitykseen, postikorttiin, sotamuseon maskotiksi.
Olin hämilläni ja onnellinen.
Tekijänoikeudet koostuvat niin taloudellisista kuin moraalisistakin oikeuksista. Taloudelliset ovat rahaa, jälkimmäiset jotakin abstraktimpaa.
Aloin viipaloida tekijänoikeuksiani niistä paljoakaan tietämättä. Viipaloin elokuvaoikeudet, viipaloin dramatisointioikeuksia teatterilavoille, radioon, levylle, konserttikiertueelle ja televisioon. Viipaloin käännösoikeuksia. En edes muista, mitä kaikkea tuli viipaloitua.
Tekijänoikeudet koostuvat niin taloudellisista kuin moraalisistakin oikeuksista. Taloudelliset ovat rahaa, jälkimmäiset jotakin abstraktimpaa. Moraalisiin tekijänoikeuksiini kuuluu se, ettei teostani saa muuttaa tai esittää sen taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla.
Aloin siis valvoa teokseni käyttöä. Luin ja korjailin dramatisointeja ja mainosjulkaisuja. Kävin vierailuilla kertomassa, mitä Puluboi on, ja mitä se ei ole. Kerroin miten se puhuu, ja miten se ei puhu. Kerroin, ettei se koskaan ole kaksimielinen tai flirttaileva. Muistuttelin villeimpiä veikkosia siitä, että teokseni on tarkoitettu lapsille. Siitä huolimatta näin hahmoni teatterinlavalla vinkkaavan silmää äideille ja huutavan kaksimielisyyksiä isille.
”Sankali ilman älliä” oli varmasti jonkun markkinointi-Matin mielestä nerokas keksintö, mutta minusta se ei kuvannut hahmoa, josta kirjoitin kirjoja.
Googlailin hädissäni hahmoani. Näin, että sen nimissä järjestettiin musiikkileirejä, työpajoja ja syntymäpäiväformaatteja.
Lupia kyseltiin vähän joka kanavalla. Kadullakin. Joskus niitä ei kyselty. Toisinaan uudelleentulkinnat olivat täysin revähtäneet irti kirjan kansista. Olinko todella antanut tällaiseen luvan, pohdin. Joitakin kertoja luikin häpeissäni ulos teatterisaleista, ja toivoin, ettei nimeni komeilisi teatterijulisteissa, vaikka tekijänoikeudet niin määräsivätkin. Ei se aina komeillutkaan. Ulkomaisessa käännöksessä Puluboin nimi oli muutettu. Uusi nimi oli Pippi. Kuulemma parempi.
Googlailin hädissäni hahmoani. Näin, että sen nimissä järjestettiin musiikkileirejä, työpajoja ja syntymäpäiväformaatteja. Kävin keskusteluja niin Teoston, Sanaston, Kirjailijaliiton kuin Näytelmäkirjailijaliitonkin lakimiesten kanssa. He kaikki vakuuttivat, ettei minun tarvitse antaa lupaa mihinkään, mihin en halua. Mutta tuntui, ettei Puluboi ollut enää käsissäni.
Väsyin. En enää pitänyt hahmostani.
Nyt en kirjoita enää Puluboista kirjoja. Kiinnostus hahmon ympärillä on laantunut. Vaikka toisaalta tunnen helpotusta, muistelen kuitenkin toisinaan myös kaihoilla menneitä. Kirjoistani on tehty lukuisia upeita, hauskoja ja tekijänoikeuksia kunnioittavia versiointeja. Tuntuu mahtavalta, että luomani hahmo on saanut olla osa laadukasta ja monipuolista suomalaista lastenkulttuuria.
Niitä kollegoja, jotka parhaillaan kamppailevat teoksensa luvattoman käytön tai tekijänoikeuksien rajapinnassa liikkuvien ilmiöiden parissa, haluan muistuttaa, että ammatti- ja tekijänoikeusjärjestöt muodostavat turvaverkon, jotka tekevät uutterasti töitä sen eteen, että tekijänoikeutemme tulisivat tutuiksi, eikä niitä rikottaisi. Olkaa yhteydessä näihin ammattilaisiin, he ovat teitä varten.
Kirjailija Veera Salmi
