Miten vähän ja miten kauan onkaan siitä, kun vuoden 2011 lopulla tulin ensi kertaa Sanaston Annankadun toimistoon. Minut piti perehdyttää tehtävääni: vuoden 2012 alussa minusta tulisi Kirjailijaliiton edustajana Sanaston hallituksen puheenjohtaja. Uusi työ arastutti: en tiennyt paljonkaan Sanastosta tai tekijänoikeuksista. Olin kyllä halukas oppimaan.
Oppimisen intoa tarvittiin. Eteeni ilmestyi pino dokumentteja, jotka kertoivat tekijäoikeuslainsäädännöstä ja lainauskorvauksen ja muiden kirjallisuuden jälkikäyttökorvausten tilitysprosesesseista. Ne hirvittivät, ja vielä enemmän hirvitti näyttää tietämättömyyteni. Piti tutustua asioihin, jota olin ennen kammonnut: tietojärjestelmiin, kirjanpitoon, lakipykäliin. Huh! Mutta jos tahtoi ajaa kirjallisuuden tekijöiden asiaa, humanistin fobiat oli pakko selättää.
Avuksi oli se, että pääsin pian käytännön työhön. Lainauskorvaus oli alun perin ollut pieni eikä se ollut olenaisesti noussut vuoden 2007 jälkeen. Korvaustason nostoa ajava Kirja elää -kampanja oli Sanastoon tullessani päässyt alkuun. Sen suunnittelu ja toteutus inspiroivat minua. Oli hienoa, kun tekijät olivat itse mukana vaikuttamassa. Omin päin se ei onnistu: jonkun pitää koordinoida, aikatauluttaa ja kouluttaa kynäniekat lobbaajiksi. Sanastosta löytyi tähän kykyä.
Suuri osa työajastani kului kuitenkin muussa kuin päättäjien tapaamisissa. Oli hallituksen ja työryhmien kokouksia, palavereita, pohdinnan alla uusia haasteita, joita digitalisaatio ja kirja-alan muutokset poikivat, isoja nippuja luettavaa lähes joka viikko. Nämäkin hommat on tehtävä. Muuten ei voi vaikuttaa.
Poliittinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on joukkuelaji.
Kirjallisuuden alan tekijät ovat tottuneet vaikuttamaan kirjoittamisellaan. Se on toki tärkeää. Kuitenkin on löydyttävä myös niitä, jotka harjoittavat muunlaista vaikuttamista. Poliittinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on joukkuelaji. Oma ego, joka luovan työn tekijällä on usein suuri ja mahtava, pitää kesyttää ja valjastaa yhteisen edun vaunujen eteen. Alan järjestöt edustavat ja jakavat asiantuntemusta ja yhdistävät meidät, ja vain yhdessä päättäen ja toimien asiat lähtevät liikkeelle.
On ollut paljon oppimista ja tekemistä. Kuusi vuotta hurahti ohi kuin hetkessä. Vaan ei sittenkään. Muistan virstanpylväät. Sivistysvaliokunnan mietinnöt, kirjalliset kysymykset eduskunnassa, lausuntopyynnöt. Puolueiden yhteisen julkilausuman vuonna 2015. Ja ilouutisen syksyllä 2016: tavoite on saavutettu, lainauskorvaus on pohjoismaisella tasolla. Monen vuoden työn tulos — ja silti se tuntui ihmeeltä. Niin upea juttu, ettei sanotuksi saa.
Juuri kun yksi tavoite saavutettiin, ilmestyi toinen, joka vaatii entistä suurempia muskeleita, parempaa tietoa, viisaampaa strategiaa.
Muistan kuitenkin parhaiten yhteisyyden tunteen. Me tekijät yhdessä! Ja Sanaston henkilökunnan uupumattoman työn. Välillä tuntui, että käymme kriisistä kriisiin. Aina selvisimme. Se valoi uskoa pessimistiinkin. Työtä, uskoa, yhteistä voimaa tarvitaan myös jatkossa. Juuri kun yksi tavoite saavutettiin, ilmestyi toinen, joka vaatii entistä suurempia muskeleita, parempaa tietoa, viisaampaa strategiaa. Koskaan ei tunnu koittavan hetkeä, jolloin voimme levätä laakereillamme. Mutta jos selviämme nyt Euroopan unionissa vireillä olevasta DSM-direktiivistä kunnialla, selviämme mistä vain.
Jätän puheenjohtajan työn tyytyväisenä. Olen tehnyt parhaani ja uskon, että samoin toimii seuraajani. Jatkan uurastusta kirjallisuuden tekijöiden hyväksi muualla.
Kiitän Sanastoa koko sydämestäni näistä kuudesta vuodesta. Kiitän sen hallitusta ja edellisiä hallituksia hyvästä yhteistyöstä. Kiitän toiminnanjohtajaa Anne Salomaata loistavasta työtoveruudesta. Kiitän Sanaston muita työntekijöitä, entisiä ja nykyisiä, heidän omistautumisestaan ja upeasta asenteestaan. Kiitän tekijöitä, joiden kanssa olen rohjennut tunkea vallan käytäville ajamaan asiaamme. Kiitän liittoja, jotka ovat voimamme ja tukemme.
Hyvää joulua ja uutta vuotta 2018 kaikille!
Virpi Hämeen-Anttila,
Sanaston puheenjohtaja 2012–2017
