– Kirjoitan, koska siitä saa rahaa, kirjailija Roope Lipasti naurahtaa ja jatkaa, että tämä toteamus ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa.
– Tekisin sitä luultavasti joka tapauksessa. Kirjoittaminen on tapa selvittää, mitä mieltä olen asioista. Se auttaa järjestämään ajatuksia – ja on myös hauskaa, Lipasti kertoo.
Kirjoittajan polku alkoi, kun Lipasti teini-ikäisenä sanoitti bändilleen kappaleita. Opiskellessaan yliopistossa kirjallisuustiedettä, hän osallistui kaveriporukan luovan kirjoittamisen piiriin. Lopullinen sysäys kirjoittamiseen uravaihtoehtona tuli sanomalehden toimituksesta.
Kun minkä tahansa tarinan siirtää esimerkiksi 1600-luvulle, siihen tulee aivan erilainen henki.
– Ensin sain kirjoittaja-ammatin ja pikkuhiljaa yksi asia johti toiseen. Alkuun kirjoitin lastenkirjallisuutta ja hivuttauduin sieltä myös aikuisten puolelle, Lipasti sanoo.
Lipasti tunnetaan muun muassa Lätkä-Lauri ja Aavepartio –lastenkirjasarjojen tekijänä. Hänen tuorein julkaisunsa on helmikuussa julkaistava Kivikauden sankarit – Mammuttitulva, joka avaa uuden kivikauteen sijoittuvan lastenromaanisarjan. Elokuussa ilmestyy Lipastin seuraava aikuisten kirja Kuuma linja. Kirja on omakohtainen kasvuromaani elämästä kylmän sodan aikana.
Viime aikoina kirjailija on ollut erityisen kiinnostunut historiasta, jonka tutkiminen tuo kirjoittamiseen lisäsyvyyttä. Hän kokee, että mitä enemmän on ehtinyt elämän varrella lukea, sitä enemmän historia on alkanut kiehtoa.
– Historia ja aika ovat romaanissa yhdet päähenkilöistä. Kun minkä tahansa tarinan siirtää esimerkiksi 1600-luvulle, siihen tulee aivan erilainen henki.
Vaihtelunhalu tuo elannon
Lipastin kirjailijan katalogi kattaa jo viitisenkymmentä nimekettä. Viimeisen kahden vuoden aikana Lipasti on tahkonnut peräti 16 kirjaa. Toimittajatausta on koulinut hänet tuottamaan valmista tekstiä nopeasti ja tehokkaasti. Tekijä kuitenkin paljastaa, että vaihtelunhalu on hänen tuotteliaisuutensa salaisuus – ja merkittävä kirjoittamisen esteiden poistaja.
– Kirjoitan koko ajan ja minulla on samaan aikaan monta erilaista projektia kesken. Vaihtelen työstettävää teosta viikon välein, sillä näin en kyllästy yhtä helposti. Toisaalta se auttaa myös tekstin kypsyttelyssä, kirjailija kertoo.
Haluan tehdä hauskoja kirjoja, joita voisin kuvitella itsekin aikoinaan lukeneeni.
Lajityyppien monipuolinen omaksuminen on mahdollistanut Lipastille myös sen, että hän voi elää kirjoittamisella. Lisäksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolella teoksen sarjapotentiaali parantaa työmahdollisuuksia. Kustantajia usein kiinnostaakin selvittää, voisiko tekijän ehdottamasta kirjasta tehdä sarjan.
– Lukijat haluavat mieluusti jatkaa sellaisen teoksen parissa, josta ovat innostuneet. On myös tekijälle hieman kätevämpää tehdä valmiin teoksen perään toinen kirja, kun maailma ja sen keskeiset hahmot on jo kehitetty.
Lainauskorvaus ehdoton lastenkirjailijalle
Kirjasarjat lisäävät myös kirjastolainaamisesta tilitettävien lainauskorvausten määrää, sillä uuden osan ilmestyminen tuo aina uusia lukijoita koko sarjan pariin. Kuten moni kirjallisuuden tekijä, myös Lipasti kuvailee vuotuista lainauskorvaustilitystä ihanaksi yllätykseksi, joka ei kuitenkaan ole täysi yllätys. Yksittäinen lainauskorvaus ei Lipastin mukaan myöskään jää kovin kauas hänen äänikirjapalvelujen lukukerroista saamistaan korvauksista.
– Lastenkirjailijoille lainauskorvaus on ihan ehdoton tulonlähde, koska lastenkirjoja ei yleensä osteta omaksi yhtä paljon kuin aikuisille suunnattuja kirjoja. Lisäksi lastenkirjojen äänikirjakorvaukset ovat hyvin vaatimattomia, koska lyhyiden kirjojen minuuttikorvaukset jäävät pieniksi.
Kirjastolainoja Lipastin suosituille lastenkirjasarjoille kertyykin nykyään paljon. Hän aloitti kirjailijan työnsä noin 17 vuotta sitten eli samoihin aikoihin, jolloin lainauskorvausta alettiin maksaa. Hän onkin saanut korvausta koko uransa ajalta.
Fiktio ohjaa vaikeampien tekstien pariin
Lastenkirjoja kirjoittaessaan Lipasti pyrkii olemaan miettimättä liikaa teoksen tulevia lukijoita tai edes sitä, minkä ikäisiä he ovat. Hän ei myöskään pidä itseään suurena taiteilijana eikä halua ottaa tekemistään liian vakavasti.
– Ajattelen pitkälti tekeväni tekstiä itselleni. Haluan tehdä hauskoja kirjoja, joita voisin kuvitella itsekin aikoinaan lukeneeni, tekijä pohtii.
Paras palaute Lipastin mukaan on kuitenkin, että lukijat kertovat pitäneensä hänen teoksistaan. Lipasti kiertelee paljon kouluissa, joissa hän näkee läheltä, minkälaisen vastaanoton hänen teoksensa saavat. Kouluissa Lipasti on myös havainnut ryhtiliikettä lukukasvatuksessa. Lisäksi kirjailijavierailut tuntuvat antavan oppilaisiin aina pienen lukusysäyksen.
– Lasten lukemisen tulisi lähteä kotoa, mutta on hienoa, että kouluissakin on nyt kiinnitetty siihen enemmän huomiota. Lapset ovat aika muovailtavaa ainesta. Jos heitä saadaan lukemaan, se voi näkyä positiivisesti kirja-alalla myöhemmin.
Jos lapsia saadaan lukemaan, se voi näkyä positiivisesti kirja-alalla myöhemmin.
Lipasti toisaalta haluaa muistuttaa, ettei lukutaidossa ole kyse pelkästään romaanien lukemisesta. Hänen mielestään isoin kysymys on, osataanko ylipäätään lukea – vaikkapa oppikirjoja tai työelämässä eteen tulevia raportteja, tai osataanko niitä myös kirjoittaa. Hänen mukaansa on tärkeää, että henkilö lukee tekstejä lajityypistä riippumatta.
– Fiktion lukeminen on tietysti se, joka opettaa lukemista helpoimmalla tavalla. Jos ei osaa vielä lukea oppikirjoja tai sanomalehtiä, voi fiktion kautta löytää tien myös toisella tavalla haastavampien tekstien ymmärtämiseen.
Kirjallisuus kamppailee paikastaan
Kirjallisuuden tekijöiden tuloista on käyty viime aikoina paljon keskustelua julkisuudessa. Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n vuonna 2023 teettämän tutkimuksen mukaan kirjailijoiden ansiot ovat laskussa. Lisäksi yhä enemmän puhutaan lukemisen vähenemisestä ja eriytymisestä.
– Kyllähän kirjallisuus kamppailee, jos ei olemassaolosta, niin jonkinlaisesta paikasta tässä maailmassa, Lipasti sanoo.
Kirjailija toteaa, ettei kuitenkaan ajattele henkilökohtaista tulevaisuuttaan tältä kantilta. Koska ideoita vielä riittää ja suunnitelmat ovat pariksi vuodeksi kasassa, näyttää oma tulevaisuus ihan valoisalta. Lisäksi toimittajataustaisena hän voi elättää itseään kirjoittamalla muutakin kuin romaaneja.
– Asenteeni on, että kirjoittaminen on se mun juttu. Ajattelen myös, että se on taito, jonka hallitsemisesta on aina hyötyä. Vaikka mitä tekoälyjä olisikin, viime kädessä kirjoittamisen ja ajattelun taitoja tarvitaan aina.
Ihmistekijää ei voi poistaa kirjallisuudesta, uskoo Lipasti.
– Sellainen maailma tuntuisi kummalliselta, hyödyttömältä ja lohduttomalta, jossa vain tekoäly tekee ja ihmiset kuluttavat sisältöjä.
Ihmistekijää ei voi poistaa kirjallisuudesta.
Kirjailijan toimeentulon suhteen Lipasti on pessimistisempi. Hän ei näe, että äänikirja-ajan myötä käännöstä olisi luvassa parempaan. Tilanne on jotenkin vain kestettävä.
– Minusta tuntuu, että se matsi hävittiin jo. Ensinnäkään en usko, että ihmiset ryhtyisivät lukemaan enemmän. Enkä näe sitäkään, että ihmiset alkaisivat maksaa kirjoista enemmän, Lipasti sanoo.
– Toisaalta muistan, mitä ajateltiin kun internet tuli – kuinka se tekee kaikista maailman työläisistä hyödyttömiä. Ei siinä niin käynyt, joten miksi nytkään kävisi? Maailma muuttuu aina, mutta se myös muuttuu aina eri tavalla, kuin mitä odotamme.
Teksti: Anni Kukka
