Lapsen kaipuu, kumppanuusvanhemmuus, lasten saaminen miesparina. Kaj Korkea-ahon omaelämäkerrallinen kertomus Äitiä etsimässä on ilahduttanut lukijoita ja herättänyt paljon kiinnostusta tänä vuonna. Kirjassa kerrotaan, miten Korkea-aho ja hänen miehensä etsivät lapselleen äitiä, löysivät sopivan naisen ja saivat hänen kanssaan pojan.
– Romaani on kertomus minun ja mieheni matkasta lapsen saamiseksi. Teos perustuu silloisiin päiväkirjoihini, mutta en ole koskaan itse pitänyt toisten päiväkirjojen lukemisesta. Siksi halusin kirjoittaa päiväkirjamerkintäni kaunokirjalliseen muotoon, Korkea-aho kertoo.
Kumppanuusvanhemmuus on yksi harvoista keinoista, jolla miespari voi saada lapsia Suomessa. Korkea-aho ei ollut itse aiemmin lukenut lasten saamisesta kumppanuusvanhemmuuden avulla. Kirjoittamalla rehellisesti omasta prosessistaan hän halusi tarjota tukea, ideoita ja inspiraatiota samassa tilanteessa oleville ihmisille.
Jos biologista haastetta ei ole, ihmiset eivät ehkä pohdi niin paljon sitä, mitä lasten hankkiminen tarkoittaa, Korkea-aho sanoo. Näin ollen kirja voi toimia inspiraationlähteenä näihin keskusteluihin kelle tahansa, joka pohtii aihetta.
– Lasten hankkiminen on yksi elämän suurista käännekohdista, joka jollain tavalla koskettaa lähes kaikkea sitä, mitä ihmisenä oleminen tarkoittaa. Se herättää suuria kysymyksiä ja tunteita. Ihmiset kirjoittavat minulle tunnistavansa monia kuvaamiani tunteita lapsen kaipuusta, kirjailija kertoo.
Ikkunat muihin maailmoihin
Tekijä on aiemmin tullut tunnetuksi koskettavista, tummanpuhuvista ja humoristisista romaaneistaan, jotka kertovat muun muassa uskonnollisessa ja homofobisessa ympäristössä kasvamisesta. Äitiä etsimässä on Korkea-ahon ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos, mutta myös hänen fiktiivisissä kirjoissaan on paljon totta. Monet aiheet koskettavat Korkea-ahon elämää jollain tavalla.
– Kirjoissani on samoja ympäristöjä, joissa olen itse kasvanut ja elänyt. Olen kirjoittanut samankaltaisista kokemuksista vähemmistöön kuulumisesta niin kielellisesti kuin seksuaalisuudenkin suhteen. Kaiken tämän olen tehnyt kaunokirjallisuuden avulla, Korkea-aho sanoo.
Enää ei ole itsestään selvää, että ihmiset ovat lukutaitoisia ja antavat kirjallisuudelle paikan elämässään.
Lapsena Korkea-aho asui pienessä pohjanmaalaisessa kylässä ja viehättyi kaunokirjallisuudesta. Kotona ei ollut kirjoja, mutta hän luki paljon paikallisessa kirjastossa. Teokset avasivat ikkunoita toisiin maailmoihin: kirjastosta hän löysi tarinoita aivan toisenlaisista ihmisistä, mikä teki hänestä yhä uteliaamman maailmaa kohtaan – hän halusi itse kokea sen, mistä luki ja mitä oppi.
– Kaltaiselleni ihmiselle, joka huomasi olevansa monin tavoin erilainen ja kuuluvansa vähemmistöihin, oli erittäin tärkeää lukea muiden ihmisten kokemuksista. Kirjat opettivat minulle, etten ollut yksin ja että maailma oli paljon suurempi kuin se, mitä ympärilläni näin, Korkea-aho sanoo.
Yhteiskunnallisella tasolla tekijä uskoo, että kirjallisuudella on voima muuttaa maailmaa. Samalla hän ajattelee, että emme enää ota kirjallisuutta tarpeeksi vakavasti, jotta sen pitkäaikaiset vaikutukset voisivat toteutua: kirjallisuuden luonnollinen asema yhteiskunnallisessa keskustelussa on jossain määrin kadonnut.
– Enää ei ole itsestään selvää, että ihmiset ovat lukutaitoisia ja antavat kirjallisuudelle paikan elämässään. Näin oli pitkään erityisesti yhteiskunnallista valtaa käyttävien keskuudessa. Nykyään on niin monia asioita, jotka kilpailevat huomiostamme ja joita meidän pitäisi tehdä, Korkea-aho sanoo.
Kirjailija haluaa tehdä muutakin kuin kirjoittaa
Lukemisen lisäksi Korkea-aho aloitti varhain myös kirjoittamisen. Hän yritti saada käsikirjoituksiaan julki ensimmäisen kerran teini-iässä eikä luovuttanut. 25-vuotiaana pitkäaikaisesta unelmasta tuli totta: Korkea-ahon esikoisteos Katso minuun pienehen julkaistiin vuonna 2009. Nyt hän on ollut aktiivinen kirjailija 15 vuoden ajan.
Kirjoittaminen on Korkea-ahosta parasta, mutta työ tuottaa hänelle vuosi vuodelta enemmän huolta. Romaanit ovat valtavia työprojekteja, joiden kirjoittaminen vie monta vuotta – siinä ajassa ehtii epäillä ideoitaan, menettää mielenkiintonsa ja kyllästyä itseensä. Luomisen tiellä häilyy esteitä, mutta kun kirjailija onnistuu ohittamaan ne, hän voi hyvin. Haasteista huolimatta Korkea-aho haluaa kirjoittaa nimenomaan romaaneja.
– Nautin itse romaanien lukemisesta. Lisäksi ideani ovat yleensä aika isoja ja vaativat paljon tilaa. Idea voi olla todella suuri kokemus: tunne saattaa olla niin voimakas, että kannan sitä mukanani kauan ja koetan tehdä tekstistä ideani veroisen, Korkea-aho sanoo.
Korkea-aho on yksi harvoista nuoremmista suomenruotsalaisista mieskirjailijoista. Hänen mukaansa suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa on kaikkea mitä suuressa kirjallisuudessa on, mutta pienemmässä mittakaavassa. Tekijän mielestä suomenruotsalainen kirjallisuus on huomattavan korkeatasoista, vaikka sitä kirjoittaa niin pieni väestöryhmä. Se on monipuolista ja vahvaa sekä lyyrisesti että proosallisesti.
– Meidän kaikkien kirjallisuutta kirjoittavien – ei vain suomenruotsalaisten – pitäisi olla huolissamme siitä, että yhä harvempi ihminen lukee ja yhä useammat kustantajat suosivat äänikirjoiksi soveltuvia kirjoja. Tämä muutos iskee voimakkaimmin pieniin kirjallisuuksiin, minkä vuoksi me olemme uhattuna. Toistaiseksi sinnittelemme, Korkea-aho sanoo.
Suomenruotsalaisena kirjailijana voi olla vaikea tulla toimeen, koska yleisö on Suomessa niin pieni. Nykyään Korkea-aho pystyy käyttämään suurimman osan työajastaan kirjoittamiseen, mutta hänen täytyy ja hän haluaa tehdä muutakin: esiintyä, kirjoittaa kolumneja, tehdä podcastia Ylelle ja istua erilaisissa lautakunnissa, muun muassa valtion kirjallisuustoimikunnassa.
– Nyt minulla on valtion apuraha, mutta pelkillä apurahoilla en tule toimeen. Pelkät elinkustannukseni ovat suuremmat kuin apuraha. Voin myös itse kirjailijana hyvin, kun saan tehdä muutakin kuin istua tekstin ääressä. Saan vaikutelmia siitä, mitä koen ja missä olen mukana, Korkea-aho sanoo.
Teksti: Venla Valtanen
